MITEN rakensin elämäni uudelleen suomen tuhoisimman onnettomuuden jälkeen?
Trauma ja vamma eivät määrittele sitä, ketä me olemme ihmisinä.
Konginkankaan linja-autoturma on Suomen historian vakavin tieliikenneonnettomuus. Onnettomuus sattui Konginkankaan pitäjän alueella perjantaina 19. maaliskuuta 2004.
Onnettomuudessa kuoli 23 henkilöä ja 14 loukkaantui. Kuolleista yksi oli linja-auton kuljettaja ja muut linja-auton matkustajia. Loukkaantuneista kahden vammat olivat lieviä ja muiden vakavia tai erittäin vakavia.
Jaan toivoa muille trauman kokeneille omalla tarinallani. olen esimerkki siitä, että kaikesta voi selvitä.
Keuhkoni puhkesi. Sääriluuni murtui. Kolme selkänikamaani vammautui. Murtumia oli myös solisluussa, lapaluissa, kylkiluissa, sormissa ja varpaissa. Hampaista ja kasvoistani löydettiin myös pieniä murtumia. Minulle tuli epileptisiä kohtauksia, näköni lähti välillä kokonaan. Migreenikohtaukset olivat järkyttäviä. Lopulta todettiin myös keskivaikea/vaikea aivovamma.
Uskon, että selvisin jakamaan toivoa ja antamaan muille voimia. Haluan auttaa ihmisiä selviämään heidän taisteluistaan ja löytämään myötätuntoa omia traumojaan ja vammojaan kohtaan.
päätin voida hyvin
Kolarista fyysisesti ja henkisesti selviytyminen eivät olleet ainoat haasteeni. Minun piti samaan aikaan taistella Kelan sekä vakuutusyhtiön kanssa oikeuksistani. Luotin siihen, että jos jotain pahaa tapahtuu, on terveydenhuolto ja sosiaaliturva tukenani. Valitettavasti se ei usein mene näin. Vammautumisen tai sairastumisen jälkeen alkaa oikeuksista taistelu, jossa vammautunutta vastassa on taisteluun kouluttautunut lakimiesosasto.
Elämäni muuttui Kelan ja lääkärin väliä suhaavaksi vammautuneeksi, jolla oli epämääräisiä oireita ja kipuja. Elämä oli pelkkää selviytymistä päivästä toiseen, niin fyysisesti kuin henkisesti.
otin vastuun omasta muutoksestani.
Aloitin pienin askelin. Fyysisen puolen muutos oli mieletöntä. Aluksi en saanut kuntosalilla edes puolen kilon painoa nostettua, mutta pikkuhiljaa, kuukausien systemaattisen harjoituksen myötä, pystyin nostamaan enemmän. Kehollinen muutos oli niin suurta ja hienoa, että päätin opiskella kuntosaliohjaajaksi.
Mielenkiintoni heräsi. Netti on pullollaan ohjeita ja kunto-ohjelmia, mutta miksemme silti käy salilla? Millä tavalla voisimme muokata mieltämme niin, että se tukisi omaa hyvinvointiamme parhaiten? Miksi toiset selviävät asioista helpommin kuin toiset ja mikä luo resilienssiä, mielen joustavuutta?
Jottei polkuni olisi ollut liian helppo, jouduin vielä äitinä kokemaan oman lapsen vakavan sairastumisen, erityislapsen vanhemmuuden sekä syöpähoitojen raadollisuuden.
Omassa elämässäni on ollut traumoja ja isoja kriisejä, mutta pystyn näkemään niissä myös sen opin ja voiman, jota olen saanut elämäntehtävääni.
